Matka vuorille, Ecuadorin kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, Cuencaan taittui bussilla pitkin vuorenreunamia. Korkealla, kansallispuisto Cajasin (lähes 4000 m) kohdalla on sen verran sumuista, että bussin ikkunasta ei näy paljoakaan. Onneksi ei myöskään maantien reunalta suoraan alaspäin laskeutuvia jyrkkiä rotkoja. Lähestyessä Cuencaa maisemat muuttuvat satumaiseksi. Vehreissä laaksoissa virtaa kallioiden välissä pieniä puroja ja taianomainen valo valaisee niittyjä. Ihmisiä näkyy vähemmän kuin rannikolla, mutta olot ovat yhtä köyhiä. Itse asiassa provinssi, jossa Cuenca sijaitsee on Ecuadorin köyhin, kun taas Guayas on maan rikkain. Talot ovat vankempirakenteisia, koska ilmasto on huomattavasti kylmempi. Mitä korkeammalle vuorille tullaan, sitä enemmän näkyy intiaaneja. Cuencaan saavuttaessa pistää heti silmään rauhallisuus, mikä erottaa vuoriston rannikosta. Asiaan vaikuttaa intiaanien ilmeinen mentaliteettiero verrattuna kuumaveriseen latinoväestöön. Intiaaneja on Ecuadorissa n. 25 %, mestitseja n. 65 %.
Kunniaksemme oli järjestetty suuri perhepäivällinen täti Nellyn loisteliaassa talossa Cuencan keskustan tuntumassa. Ovella suukoteltiin koko perhe, jota näytti jatkuvan loputtomiin. Täti Nellyllä on kaksi tytärtä ja kolme poikaa. Kaikki lapset ja lapsenlapset ovat pyörittämässä hyvin menestynyttä perheyritystä, jonka Nellyn puoliso nuoruudessaan perusti. Yrityksellä on muun muassa kolme bensa-asemaa sekä jollain salaperäisellä keinolla hankittu polttoaineen jälleenmyyntimonopoli kolmessa maakunnassa sekä muuta toimintaa, mikä jäi minulle hieman epäselväksi. Tyyli oli suoraan, kuin latino-saippuasarjasta sisustusta myöten kukka-asetelmineen, kalusteineen ja lukemattomine koriste-esineineen. Ihmiset pukeutuvat huolitellusti, ovat kauniita ja hymyilevät säihkyvästi. Samanlaista tyyliä näkyy myös rannikolla, olo on kuin astuisi suoraan tv-ruutuun. Olen varma, että tässä perheessä piilee täydellisen julkisivun takana jokin suuri salaisuus.
Yksi tädin tyttäristä, Anita, asui viereisessä talossa. Anitan aikuisista lapsista tytär lähti opiskelemaan Panamaan, meni siellä naimisiin ja sai lapsen. Poika asuu vielä kotona ja hänellä on oma yksiö talossa. Anita kertoi, miten hän on majoittanut vaihto-oppilaita sekä Suomesta että Ruotsista. Hänellä oli hyviä muistoja suomalaistytöistä, mutta ruotsalainen käyttäytyi hänen mukaansa hyvin huonosti. Täti Nelly on syvästi katolilainen, kuten muukin perhe ja kaikki seinät ovat täynnä uskonnollisia tauluja. Ihme, että Lise suostui nukkumaan huoneessa, jossa oli sängyn päädyssä ainakin kaksi taulua verta itkevästä neitsyt Mariasta. Uskonnollisen taiteen määrän selittää osaltaan, että Nellyn puoliso oli joskus ollut kirkkotaiteilija. Viereinen, Anitan talo, oli sisustettu samaan tyyliin, poikkeuksena pojan huone, johon oli tilattu suomalaisia design-huonekaluja pääkaupungista Quitosta, jossa toimii suomalaisten huonekalujen maahantuoja. Varakkaat ecuadorilaiset pitävät matkustamisesta. Täti Nelly kävi kesällä kiertämässä Eurooppaa ja pistäytyi Suomessakin. Lapset lähetetään usein opiskelemaan ulkomaille, erityisesti Argentiinaan ja Yhdysvaltoihin ja tietenkin Eurooppaan.
Vuoriston ruokatavat eroavat rannikosta. Rannikolla ei ensinnäkään syödä niin paljon ja usein kuin vuoristossa. Itse pidin enemmän rannikon ruuista niiden keveyden ja monipuolisuuden vuoksi. Vuoriston ruoka ei sitä paitsi ole pohjoisen ihmiselle kovin eksoottista, mikä voi olla sekä hyvä että huono asia.
Eksoottisin vuoriston ruuista on grillattu marsu gui, jota ei siis pidetä lemmikkinä vaan lihotetaan laumoissa kuten broilereita tai sikoja. Täytyy myöntää että olin luullut tätä legendaksi, mikä on keksitty lähinnä turistien pelottamiseksi. Selvisikin, että lisäksi kadun varsilla paistuville marsuvartaille, niillä herkutteli paikallinen eliitti marsuravintoloissa. Anitan kotona terassilla oli erityinen marsugrilli. Silti, ensimmäinen mielikuva grillattua marsua nähdessäni oli joku pieni lapsiparka, joka itkee häkistä grillattavaksi vietyä lemmikkiään. Kohteliaisuuden vuoksi kuitenkin maistoin palan tätä paikallista herkkua. Se maistui rapealta siankamaralta. Lise sen sijaan ihastui valtavasti guihin ja vaati sitä vielä matkan jälkeenkin. Hämmästyttävää, koska yleensä mikä tahansa erikoisempi ruoka jää häneltä täysin koskematta.Cuenca vaikuttaa pieneltä kaupungilta, suorastaan kylältä Guayaquiliin verrattuna, vaikka siellä on melkein yhtä paljon asukkaita kuin Tallinnassa tai Helsingissä. Kaupunki on levinnyt laaksoon ja vuoren seinämille. Kaukaa katsottuna se näyttää kirjavalta ja aaltoilevalta kuin lentävä matto. Talot ovat enimmäkseen matalia ja kirkkoja on suhteessa asukaslukuun valtavasti. Yksi Nellyn pojista asuu kerrostalossa. Talo on kuten rannikollakin, valvottu ja hotellimainen. Sisustuskin on kuin hotellissa. Ihmettelin, miten huoneisto kestää kosteutta kokolattiamattoineen ja yksinkertaisine ikkunalaseineen. Taloissa kun ei ole lämmitystä. Itse kärsin hengitystä haittaavan ohuen ilman lisäksi kylmyydestä, erityisesti yöllä kun ulkona oli korkeintaan 10 astetta lämmintä. Isännät
loukkaantuivat selvästi, kun ihmettelin lämmityksen puutetta. He ponnistivat kovasti tehdäkseen parhaan madollisen vaikutelman eurooppalaiseen vieraaseen. Meidät vietiin mökille alas vuorilta, jossa oli selvästi lämpimämpää. Mökki tarkoitti pientä lomakompleksia lämmitettyine uima-altaineen, jossa jokaisella perheellä oli oma iso talo, jokaisessa muun muassa seinän kokoinen plasmatelevisio.Lukuisten kirkkojen lisäksi Cuencan nähtävyyksiin kuului yksi inkavaltakunnan hallinnollisista keskuksista Ecudorissa. Cuenca vaikutti melko turvalliselta provinssikaupungilta, jossa varakkaan väen suosituimmat harrastukset ovat kylpeminen vuorilta tulevissa mineraalivesialtaissa Los Baños, syöminen ja jalkapallo. Cuencan myyntivaltteja ovat korut ja panama-hatut. Minua harmitti, että inka-raunioiden ja kapeiden siirtomaa-aikaisten katujen sijaan raahasi täti Nelly meitä autollaan pitkin koruliikkeitä ja ravintoloita. Hän ei kuitenkaan pystynyt estämään meitä menemästä inkojen hengelliseen keskukseen Ingapircaan, mikä sijaitsee 3200 metrin korkeudessa. Hän tuli jopa mukaan, joskin vastahakoisesti. Kuskina oli yksi hänen kolmesta pojastaan.
Inkavaltakunta ei ehtinyt levitä Ecuadorissa kovin laajalle ennen espanjalaisten tuloa. Ecuadorista tuli kuitenkin tärkeä paikka sen jälkeen, kun inkavaltakunta jakautui etelä- ja pohjoisvaltakunnaksi ja pohjoisen inkapääkaupungiksi tuli Quito. Eteläisen osan pääkaupungiksi jäi Perussa sijaitseva, entinen koko valtakunnan pääkaupunki ja hengellinen keskus, Cuzco. Siis yksi niistä paikoista, jossa sijaitsee maailmannapa.
Perussa ja Ecuadorissa inkojen historiaa käsitetään hieman eri tavalla ja siitä kiistellään vieläkin. Eikä se ole ainoa asia, josta Peru ja Ecuador ovat eri mieltä. Vuoden 1999 solmitun rauhan jälkeen jäi Perulle osa maa-alueista Ecuadorin itä-rajalla, jota Ecuador ei hyväksy ja Peru pitää epävirallisesti omanaan myös Galápagos-saaria. Vaikka Galápagos-saarten löytäjänä 1535 pidetään Panaman piispaa Fray Tomás de Berlangaa, niin Ecuadorissa asiasta on muutakin tietoa. Siellä kerrotaan, että Galápagos-saaret löysi eräs inkahallitsija jo parisataa vuotta ennen piispaa ja saaret liitettiin inkavaltakuntaan. Perussa kiistely Galpágos-saarista juontaa juurensa juuri tähän, koska perulaiset mieltävät itsensä inkojen oikeusperillisiksi. Ecuadorissa tämä kiistetään, koska espanjalaiset eivät jatkaneet inkavaltakunnan hallitsemista, vaan jakoivat koko alueen oman mielensä mukaan valtioiksi ja Galápagos jäi siinä yhteydessä Ecuadorille.
Inkahallitsija Huayna Capac jakoi imperiumin kahdeksi, jotta hänen molemmat poikansa saisivat osansa. Pohjoisvaltakuntaa hallitsi Atahualpa, joka Perussa vallitsevan käsityksen mukaan oli Huayna Capacin ja ecuadorilaisen jalkavaimon poika. Ecuadorissa taas kerrotaan, että Atahualpan äiti oli qaralainen prinsessa silloisesta Shiri-kuningaskunnan pääkaupungista Quitosta. Huayna Capac meni naimisiin Shiri-prinsessan kanssa, jotta se voisi yhdistää kuningaskunnan inkavaltakuntaan. Prinsessan kerrotaan syntyneen Tomebamassa, nykyisessä Cuencassa.
Etelää hallitsi Huascar, joka oli taas Perun käsityksen mukaan poika Huayna Capacin virallisen vaimon eli oman siskonsa kanssa, kuten inkahallitsijoilla tapana. Perussa ollaan sitä, mieltä että Atahualpalla ei ollut oikeutta periä valtakuntaa, koska hän oli äpärä ja syntynyt suhteesta orjattereen. Perulaisten mielestä koko valtakunta olisi pitänyt jäädä Huascarille, joka oli kaiken lisäksi albiino ja siten jumalallista syntyperää. Tämä usko valkoisen ihon jumaluuteen koitui kohtalokkaaksi koko inkavaltakunnalle. Vanhan legendan mukaan inkoilla oli ollut valkoinen Viracocha-jumalana, joka pettyneenä ihmisiin jätti inkat ja lupasi palata jonain päivänä. Tämän päivän toivossa inkat elivät ja kun espanjalainen Francisco Pizzarro saapui maisemiin, luultiin häntä ensin palaavaksi jumalaksi.
Velipuolten välillä syntyneessä sisällissodassa Huascar hävisi vuosien taistelun jälkeen, hänet vangittiin ja myöhemmin tapettiin. Atahulpa hallitsi koko valtakuntaa Quitosta käsin. Atahualpa yritti puolustaa inkavaltiota espanjalaisilta melko alkeellisin keinoin, lähinnä lahjonnan ja taikauskon avulla ja surmattiin lopulta 1533. Valtava inkavaltakunta katosi sen jälkeen hämmästyttävän nopeasti, noin 50 vuodessa.
Ingapirca sijaitsee noin tunnin ajomatkan etäisyydellä Cuencasta. Siellä on inkojen aurinkotemppeli ja kuuluisa inka-profiili Ingañahui - La Cara del Inca, valtava luonnonkalliomuodostelma vuoren rintamalla. Inka on arvotitteli eli sama kuin kuningas tai keisari, näin ollen pitäisi oikeastaan puhua inkakunnasta kuten kuningaskunnasta. Espanjalaiset pitivät viimestä inkahallitsijaa, Atahualpaa vangittuna hänen omassa aurinkotemppelissään ennen teloitusta.Aivan Ingapircan vieressä on vanhan intiaanikylän rauniot. Tämä heimo, Gañaris eli siellä vielä inkavaltakunnankin aikana rauhassa ja sovussa. Intiaaniheimon matriarkaattiperinne saattaa heijastua vieläkin ihmisten välisissä suhteissa. Ecuadorilaiset miehet näyttävät arvostavan vahvoja ja itsenäisiä naisia, erityisesti tässä kyseisessä perheessä. Täti Nelly on ehdottomasti perhedynastiansa valtias. Kaikissa asioissa neuvotellaan ensin hänen kanssaan ja häntä kohdellaan kuin kuningatarta. Vieraanvaraisuutta pidetään kunnia-asiana, vieraiden tehtävä on olla kiitollinen ja ihastunut. Vahinko, etten nähnyt Cuencassa tavallisten ihmisten elämää nimeksikään. Palvelijat pysyivät keittiössä. Tarjoilun hoitaa talon emäntä itse.
Saavuttuamme takaisin Guayaquiliin, tuntui kuin olisi käynyt kotona. Ilmasto muuttui viileän pohjoismaisesta kuuman kosteaksi ja ihmiset rauhallisista meluisiksi, musiikki hitaasta nopeaksi ja äänen voimakkuus hiljaisesta lujaksi. Lise olisi mielellään jäänyt vuorille. Häntä ei häirinnyt edes ohut ilma, vaan hän nautti viileästä ilmasta ja rauhallisuudesta, mikä varmasti muistutti häntä pohjoisesta kodistaan. Hän ei valittanut koko matkan aikana kertaakaan. Ei edes silloin, kun selvästi näin hänen kärsivän kuumuuden aiheuttamista näppylöistä ja väsymyksestä.
