Extranjero

Taas tuli todistettua, miten hyviä ihmiset ovat ryhmäytymisessä. Olen ollut Moñtanitassa neljä kokonaista päivää ja tuntuu, että missään ei voi olla hyvässä mielessä rauhassa. Osittain siihen on johtanut luontainen taipumukseni verkostoitua. Olen tietenkin hakeutunutkin paikkaan ja olosuhteisiin, missä ihmiset pakostakin tutustuvat kuten kielikouluun ja matkaajien mökkiyhteisöön. Yhteiset kokemukset yhdistävät uskomattomalla vauhdilla hyvin erilaisia, eri maista ja eri-ikäisiä ihmisiä. Hiukan harmittaa tietenkin, että yhteydet paikallisten kanssa ovat jääneet vielä vähäiseksi. Keskustelut siivoojan, naapurikioskin mummon ja tarjoilijan kanssa eivät auta vielä sulautumaan paikallisen yhteisöön. Odotan kovasti vapaaehtoistyötäni orpokodissa senkin vuoksi, että pääsen

osaksi paikallista elämää ja puhumaan espanjaa.

Tämä matka on sikälikin todella erilainen kuin edellinen, että olen täällä selvästi heidän eikä meidän joukossa. Toisaalta se on jopa helpompaa, koska heistä meihin on pitkä matka. Tiedän kokemuksesta. Olen oikeastaan aika tyytyväinen siihen, että kuulun extranjeros kategoriaan. Kielikoulu kokoaa aika kirjavan porukan yhteen. Kielikoulun hollantilainen perustaja on kaiketi halunnut yhdistää harrastuksensa ja elinkeinonsa. Niinpä kielikoulun yhteydessä on surffikoulu ja työpaja, jossa surffaajafanaatikot kokoontuvat. Kielikoulun opiskelijoista ainakin puolet ovat täällä ensisijaisesti surffaamassa ja opiskelevat kieltä kai lähinnä muodon vuoksi.

Olen ollut nyt muutaman kerran rannalla ja ymmärrän hyvin, miksi tämän lajin harrastajat kokoontuvat juuri täällä. Aallot ovat todella kunnioitusta herättäviä ihan peruspulikoijankin näkökulmasta. Ranta on hienoa hiekkaa ja todella puhdas. Paikalliset pitävät velvollisuutenaan pitää rannan puhtaana vapaaehtoistyönä. Opettajani Paul kertoo käyvänsä kolme kertaa viikossa siivoamassa rantaa. Siivoamisessa onkin hommaa, koska tänne kokoontuu alkuvuonna porukkaa Ecuadorin eri osista ja jonkun verran ulkomaalaisia pitämään hauskaa divertirse. Tämä on toisaalta vaikuttanut siihen, että palvelut ovat lisääntyneet ja elämä on turistin näkökulmasta helpompaa ja turvallisempaa.

Moñtanita on muuttunut selvästi 15 vuoden aikana. Hipahtavasta kalastajakylästä on tullut melko

tyypillinen turistikeskittymä rihkamakauppoineen, paketti-illallisineen ja hampurilaisineen. Tarjonta vastaa kysyntää eli koktailkioskeja on rivissä ja kaikkea muutakin päihdyttävää on tarjolla laidasta laitaan, miedosta vahvaan. Tämä näkyy kaduilla ja yöklubeissa, ei tosin päiväsaikaan enkä ole siihen henkilökohtaisesti vielä törmännyt. Paikalliset ovat kuitenkin käsittääkseni pettyneitä siihen, minkälainen Moñtanitasta on tullut ja epäilevät, että turistit siirtyvät pian seuraavaan kylään, Olóniin. Siellä on myös tuleva työpaikkani.

En ole ehtinyt vielä kunnolla nauttia paikallisesta keittiöstä. Olen elänyt hedelmillä ja keittänyt pikku keittolevylläni kasviskeittoa ihan sen vuoksi, että ostin kaupasta ensimmäisenä päivänä kasan kasviksia, koska ne näyttivät niin meheviltä. Ne pari kertaa kun olen syönyt täällä ravintolassa, ruoka on ollut ihan hyvää mutta hyvin suolaista. Jopa tyypillinen paikallinen pikaruoka empanada-piirakka eri täytteillä on ollut suolaista. Paikallisen tavan mukaan tuli myös omaan kasviskeittoon laitettua aivan liikaa suolaa.

Tajusin tänään, että neljän päivän aikana kehittänyt jo uuden rutiinin elämääni.

Rutiini antaa todellakin ryhtiä elämään, vaikka toisaalta se saa ajan kulumaan nopeammin eikä se ole hyvä asia. Herään aamulla aikaisin (se kukko!) käyn uimassa, laitan kahvia ja katselen muistiinpanoja. Olen koulussa klo 8, välillä siesta ja tunteja taas iltapäivällä, viideltä joogaa ja sen jälkeen ruokaa ym. Eilisestä en halua tehdä rutiinia, koska silloin päädyimme kurssilaisten kanssa illallisen jälkeen baariin eikä koulussa tarttunut aamulla mitään päähän. Chuchaqui sanoisi paikallinen ketchuaksi. Piña Colada on täällä melkein yhtä hyvä kuin Kuubassa.

Tämä maa on ihmeitä täynnä. Iguaanit loikoilevat tienposkessa ja avolavoilta kaupataan mangoja kovaäänisistä. Eiköhän tähänkin totu, kuten kaikkeen.

Opiskelijaelämää

Otsikko on tietenkin liioiteltu. Eihän tällaisessa ympäristössä kukaan voi kuvitella viettävänsä oikeata opiskelijaelämää eivätkä monet tänne opiskelemaan ole tulleetkaan. Tämä koulu on kuitenkin erilainen kuin kaikki muut kielikoulut, mitä tiedän. Montañita Spanish School https://montanitaspanishschool.com/ on enemmänkin yhteisö, jonka ovat perustaneet käsittääkseni hollantilaiset. Se työllistää joukon paikallisia, kokoaa yhteen maassa olevat ulkomaalaiset, järjestää vapaaehtoistyötä ja muita aktiviteettejä, kuten rantojen siivoamista.

Olen erittäin tyytyväinen, että löysin tämän koulun ja paikan, koska tarjonta on runsasta eikä kaikki tieto pidä paikkaansa. Koulu järjesti myös vapaaehtoistyön, joka edellyttää ainakin kahta viikkoa intensiivistä espanjan opiskelua koulussa. Tein ennen koulun alkua asiaan kuuluvan tasokokeen ja pääsin hämmästyttävästi omaa tasoa vastaavalle kurssille. Huom. se ei ole ihan aloittelijoille. Kurssillani on neljä minua huomattavasti nuorempaa osallistujaa Englannista, Saksasta, Sveitsistä ja Brasiliasta. Kaikki ovat äärimmäisen mukavia ja opettajat päteviä ja tiukkoja. Kielioppia meille opettaa häiskä nimeltä Stalin. Nimet kertovat menneestä. Ecuadorin nykyisen presidentin nimi on Lenín Moreno. 

Eilen sain erinomaisen vihjeen siitä, miten olen muuttunut 15 vuodessa. Koulun järjestämiä liikunnallisia aktiviteettejä ovat surffikurssit, salsatunnit ja joogatunnit. 20 vuotta sitten olisin ehdottomasti halunnut surffikurssille, 10 vuotta sitten varmasti salsatunneille mutta nyt parhaalta tuntui osallistuminen joogatunnille. En ole edes harrastanut joogaa enkä varmaan tämän jälkeen tule harrastamankaan, koska samanlaisia puitteita ei voi olla missään. Jos on joogannut auringonlaskun aikaan kattoterassilla meren kohinan säestyksellä (oli siinä muitakin ääniä) niin rima on aika korkealla.

Kukko alkoi vaivata aikaisemmin kuin luulinkaan. Nyt herään sen kiekkumiseen jo ennen viittä enkä

ole ainoa. Mikä valta kukoilla onkaan? Yksi uljas lintu pitää hereillä suurta joukkoa ihmisiä kuin mikäkin tyranni. Luonto on muutenkin elämässäni läsnä enemmän kuin normaalisti. Läheinen kanssakäyminen ötököiden kanssa on jo arkipäivää mutta en voinut välttyä hämmästykseltä kun kompastuin oveni edessä kypsään mangoon. Siitä päättelin, että mökkini on mangopuun katveessa ja se pauke ja rähinä, jota silloin tällöin katolla kuulen, on lintujen taistelu mangoateriasta.

Toinen selvä merkki iästä oli illalla kun koulu järjesti yhteisen ns. tutustumisillallisen ja kaikki lähtivät sen jälkeen drinkille. Minä lähdin itsellenikin yllätykseksi cabañaan nukkumaan. Tänäänhän on koulupäivä!

Chévere

Ensimmäinen päivä Montañitassa on illassa. Sitä voisi luonnehtia paikallisella sanalla chévere eli kiva, hauska, mukava. Suomessa jo lähes kaikki nukkuvat kun minun pitää juoda vielä kuppi kahvia, jotta pystyisin nukkumaan samaan aikaan paikallisten kanssa. Kun 15 vuotta sitten kärsin jatkuvasti siitä, ettei hyvää kahvia saanut mistään niin nyt otin kunnon suomalaiseen tapaan mukaan omat kahvinkeittovälineet. Se oli melkein turhaa, koska huoneessani on kahvinkeitin. Mutta koska filttereitä saa mistään, oma keitin tulee tarpeeseen.

Eilen pääsin nukkumaan vasta aamukahdeksalta Suomen aikaan mutta hyvin meni. Naapurin kukko herätti minut vasta kuudelta eli Suomen aikaan yhdeltä. Epäilen, että kukko alkaa käydä jossain vaiheessa kunnolla hermoille mutta toistaiseksi se on aika kätevä. Mun piti puhelimen lisäksi hankkia herätyskello, jotta ehtisin varmasti kouluun klo 8 mennessä. Nyt sitä huolta ei ole. Katsotaan mitä viikonloppuna tapahtuu.

Eniten olen tyytyväinen siihen, että pääsin perille. Lennot eivät olleet myöhässä vaikka oli kaksi vaihtoa, enkä itsekään myöhästynyt mistään. Matkalaukkukin tuli määränpäähän suunnitellulla tavalla. Näen usein ennen matkaa painajaisia siitä, että olen myöhässä tai menossa vääränä päivänä.

Ecuador otti minut vastaan lämpimästi, myös kirjaimellisesti (+30). Lentokentällä sai taas huomata, miten etuoikeutettua on matkustaa Suomen passilla. Ei muuta kuin bienvenidos al Ecuador señora!

Majoitukseni vaatimattomassa Cabañassa on mielestäni erittäin onnistunut. Tässä bamburakennuksista kootussa pihapiirissä on puutarhasuunnittelu ollut etusijalla. Toisaalta ei täällä kukaan sisällä viihdykään. Sisälläkin kaikki toimii ja viidakkomajan tyylinen katto on oikeastaan aika tyylikäs. Riippukeinu patiolla ei ole myöskään haitaksi. Eilen törmäsin ensimmäisen torakkaan  la cucaracha mutta ei se täällä haittaa. Tilaa riittää kaikille jos ei liikaa stressaa. Eikä täällä kukaan stressaa liikaa. Varsinkin kun netti toimii moitteettomasti.

Yritin tänään miettiä, miten olen sitten muuttunut 15 vuodessa. Järkytyksekseni huomasin ainakin sen, että en ollut enää niin lumoutunut kuin aikaisemmin. Olenko siis turtunut kun olen päässyt välillä kokemaan kaikenlaista ja matkustamaan maailmalla? Täytyy olla tarkempi, koska turtuminen vie ilon koko elämästä. Toisaalta täytyy sanoa omaksi eduksi, että en enää ärsyynny niin pienestä kuin 15 vuotta sitten vanhan blogikirjoitukseni perusteella. Valitin siinä ihan liikaa kaikesta. Elämä opettaa.