Kuubaan naurun perään

Matkablogissani on ollut pitkä tauko. Se ei tarkoita sitä ettei seikkailuja olisi tässäkin välissä ollut. Viime kevään Balkanin pyörämatka olisi sopinut hyvin tähän jatkoksi mutta en polkemiselta ehtinyt. Viikossa Albaniasta Kroatiaan vuoristomaisemissa vei kaikki voimat.

Nyt alkavasta matkastani Kuubaan haluan kertoa, koska siinä on selkeästi seikkailun aineksia. Toistaiseksi en tiedä muuta kuin että lennän Varaderoon, Kuuban turistikeskittymään Meksikonlahden rannalle, 140 km Havannasta. Odotusarvona on, että siellä on aurinkoa, merta ja iloisia ihmisiä. Muutaman päivän majoitus Havannassa ensi viikolla on myös tiedossa. Yritän päivittää blogiani säännöllisesti vaikkei nettiyhteydet ovat heikkoja. Laitan ainakin kuvia Instagramiin #ilmikuubassa

Tunnen aina jonkinmoista syyllisyyttä, kun lennän oman huvin vuoksi kauas ja kasvatan siten rajusti hiilijalanjälkeäni. Äsken luin Juha Hurmeen joulumietteitä ja yritin keksiä hyviä oikeutuksia toiminnalleni. Juha Hurme puhuu painavia sanoa ihmisen vastuusta luonnon edessä. Hän sanoi kuitenkin myös, että nauru on yhteisymmärrystä, rauhantyötä. Yhtä lailla kuin valoa ja lämpöä, lähden Kuubasta hakemaan naurua. Haluan myös oppia ja kokea, avartaa maailmankuvaani ja ammentaa auringosta, ilosta ja huolettomuudesta. Ympäristön kannalta on varmasti positiivista, että säästän matkaan käyttämäni rahan muulta kulutukselta. Hienoisena kompensaationa olkoon myös se, että säästin ympäristöä kulkemalla Balkanin poikki pyörällä.

Valitsin Kuuban auringon, musiikin ja kielen lisäksi sen vuoksi, että koko maanosa kiinnostaa minua. Siinä on jotain tuttua mutta paljon ihmeellistä. Kuuba on aika ristiriitainen maa. Sen imago ja todellisuus näyttäisi poikkeavan toisistaan. Kuuba tuo monille ensin mieleen auringon, tanssin ja iloiset ihmiset ja vasta sen jälkeen kommunismin surkeat seuraukset, köyhyyden, rähjäisyyden, rajoitukset ym. Kuuban ei tarvitse tehdä paljon houkutellakseen turisteja. Youtube on täynnä hilpeitä videoita, jossa kauniit ihmiset tanssivat intohimoisesti värikkäissä puitteissa. Tuskin videoiden välittämä todellisuus on väärä. Se ei vaan ole ainoa.

 Fidel Castro kuoli kuukausi sitten ja Kuubaan julistettiin 10 päivän suruaika jolloin alkoholi, tanssi ja muut huvitukset olivat kiellettyä. Monet paikalliset surivat aidosti Castron kuolemaa. Vaikka Kuuba luokitellaan kehitysmaaksi, siellä näyttäisi jotkut asiat olevan paremmin kuin muissa saman elintason maissa. Erään lähteen mukaan siellä on kaksi kertaa enemmän lääkäreitä asukasta kohti kuin Suomessa ja lähes absoluuttinen lukutaito. Tosin lääkärin kuukausipalkka on n 50 euroa ja koulukirjojen sisältö on todennäköisesti tarkkaan sensuroitu. Kuuban sananvapaus on Kiinan luokkaa ja tiedonsaanti, mm. internetin käyttö on rajoitettu. 

Matkaoppaissa sanotaan, että Kuubassa kannattaa käydä nyt kun asiat eivät ole vielä muuttuneet. Muutos on kai väistämätöntä vaikka monet näyttävät rakastavan jonkinmoista raunioiden romantiikkaa, jota Kuubasta löytyy. Itse en välitä sattuneista syistä erityisemmin sosialismin estetiikasta, jolta Kuubassa ei voi käsittääkseni välttyä. Haluan kuitenkin kohdata senkin avoimin mielin. 

Kaikki mitä nyt Kuubasta tiedän, perustuu mediaan, nettiin ja kuulopuheisiin. Ymmärrän myös sen, että turistikohde johon olen menossa, ei ole välttämättä paras paikka tutustua aitoon kuubalaiseen elämänmenoon. Vähimmäistavoitteeni ainakin aluksi on vuokrata polkupyörä, käydä salsatunneilla, nauttia auringosta ja merestä sekä tutustua ihmisiin ja elämänmenoon.

Näissä tunnelmissa